Lehdistötiedotteet 2010
Muonion tuulipuiston YVA-menettely päättynyt, wpd Finland Oy jatkaa hankkeen kehittämistä
Mielmukkavaaran tuulipuiston ympäristövaikutusten arviointimenettely on päättynyt. Lapin elinkeino, liikenne- ja ympäristökeskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Lausunnossan...
Mielmukkavaaran tuulipuistohankkeen ympäristövaikutukset selvitetty laajasti
Mielmukkavaaran tuulipuistohankkeen ympäristövaikutukset on selvitetty lakisääteisessä YVA-menettelyssä monipuolisesti. Vaikutuksia esimerkiksi alueen työllisyyteen, matkailuun ja porotalouteen esiteltiin yleisötilaisuudessa...
Palkinto Suomen ensimmäisen avomerituulipuiston kehittäjälle
wpd Finland Oy:lle on myönnetty palkinto Suurhiekan merituulipuistohankkeen esimerkillisestä ympäristövaikutusten arvioinnista. Palkintoa ei ole koskaan aikaisemmin myönnetty tuulivoimahankkeelle. Perusteluissa wpd Finland Oy:n...
Muonion tuulipuiston YVA-menettely loppusuoralla - Kunta- ja aluetaloudellisia vaikutuksia selvitettiin tavanomaista perusteellisemmin
Metsähallituksen ja wpd Finland Oy:n Muonion Mielmukkavaaraan tuulipuistoon liittyvä ympäristövaikutusten arviointi (YVA) on edennyt loppusuoralle. Viimeisimpänä on valmistunut selvitys tuulipuiston kunta- ja aluetaloudellisten...
Yhteystiedot
wpd Finland Oy
Keilaranta 13
02150 Espoo
Puh. +358 9 4520 1500
Fax. +358 9 4520 1555
Sähköposti » info(et)wpd.fi

