Rekrytointi
wpd Finland Oy on osa wpd –konsernia, joka on Euroopan johtavia tuulivoima-alan toimijoita. Wpd -konsernilla on kokemusta projektien johtamisesta, rahoituksesta ja projektien kehittämisestä jo vuodesta 1996. Kansainvälisten projektien yhteenlaskettu kapasiteetti on yli 2000 MW. Konsernissa työskentelee yli 500 ihmistä 21 maassa. Wpd Finland on toiminut Suomessa kolme vuotta tavoitteenaan rakentaa 1000 MW tuulivoimaa.
Haemme joukkoomme huippuosaajia:
Ympäristöasiantuntija / Projektipäällikkö
Tehtävissäsi vastaat itsenäisesti erilaisista tuulivoimaprojektien kehitykseen kuuluvista ympäristövaikutusten arviointiin, kaavoitukseen ja luvitukseen liittyvistä tehtävistä. Tuotat tehtäviisi liittyvää projektiaineistoa yhtiön sisäisiin ja ulkoisiin tarpeisiin ja asiantuntijana ohjaat ulkopuolisten konsulttien työtä. Projektien suunnittelu- ja rakennusvaiheessa vastaat lupa- ja muiden määräysten noudattamisen seurannasta sekä ympäristöön liittyvien tarkkailujen järjestämisestä. Edellytyksenä on hyvä kokemus ympäristövaikutusten arviointiin ja/tai kaavoitukseen liittyvistä tehtävistä.
Koulutus: soveltuva korkeakoulututkinto. Esim. maisema-arkkitehti, biologi, DI tai muu vastaava.
Sähköverkkoinsinööri / Projektipäällikkö
Tehtävissäsi vastaat itsenäisesti erilaisista tuulipuistohankkeiden kehitykseen ja erityisesti verkkoliityntään liittyvistä tehtävistä. Tiiviissä yhteistyössä asiantuntijatiimimme kanssa suunnittelet hankkeita teknistaloudellisen optimoinnin näkökulmasta, neuvottelet verkkoyhtiöiden ja viranomaisten kanssa sekä tuotat lähtötietoja hankkeiden YVA-, kaava- ja lupamenettelyihin. Asiantuntijana ohjaat ulkopuolisten konsulttien työtä. Projektien suunnittelu- ja rakennusvaiheessa vastaat sähköteknisten lupa- ja muiden määräysten noudattamisen seurannasta. Vastuullasi ovat myös verkkoliityntöjen detaljisuunnittelu, kustannussuunnittelu ja -seuranta, tarjouspyyntöjen valmistelu, neuvottelut urakoitsijoiden kanssa, toteutusvalvonta sekä käyttöönottotestit. Edellytyksenä on hyvä kokemus sähköverkkosuunnitteluun liittyvistä tehtävistä.
Koulutus: Sähkötekniikan koulutus (DI/ins).
Kummankin tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyviä neuvottelutaitoja, monipuolisuutta, omatoimisuutta, tuloskeskeisyyttä ja matkustusvalmiutta. Tehtävissä vaaditaan kykyä hahmottaa ja arvioida kokonaisuuksia sekä esittää omat näkemykset perustellusti ja sujuvasti sekä suullisesti että kirjallisesti. Tehtävät edellyttävät myös hyvää englanninkielen taitoa. Eduksi katsomme tuulivoimahankkeisiin liittyvien kysymysten tuntemuksen ja työkokemuksen. Projektien toteutustehtävissä on mahdollisuus edetä ja vastata vaihtelevista osa-alueista tai isoista kokonaisuuksista kokemuksen ja kiinnostuksen mukaan.
Lisätiedot (puhelimitse) ja hakemukset (sähköpostitse) palkkatoiveineen ja liitteineen 30.6.2010 mennessä
- Ympäristöasiantuntija/projektipäällikkö: johtaja Heli Rissanen, 040 578 7584, » h.rissanen(et)wpd.fi
- Sähköverkkoinsinööri/projektipäällikkö: toimitusjohtaja Esa Holttinen, 040 506 3632, » e.holttinen(et)wpd.fi
Osoite
wpd Finland Oy
Osoite:
Keilaranta 13
02150 Espoo
Puh. +358 94 520 1500
Fax. +358 94 520 1555
Sähköposti: » info(et)wpd.fi
wpd Finland Oy » sijainti

